Mattias Erkkilä julistaa lainatussa otsikossaan M&M:n sivuilla blogien kuolemaa. Erkkilä kertoo, ettei ole päässyt koskaan blogimaailmaan sisään ja ettei löydä mitään uutisarvoa blogeista.
Tämän perusteella lehtien mielipideosastot pitäisi lopettaa, koska niillä ei ole mitään uutisarvoa ja kaikki muut sivut paitsi ravia.fi ja kalastus.com, jotka Erkkilän mielestä eivät ole hyödyllisiä, voidaan julistaa kuolleeksi. Lisäksi julistaisin kolumnit ja pääkirjoitukset kuolleeksi, koska niissä vaan lainaillaan muiden kirjoituksia. Sen jälkeen voin julistaa oman blogini kuolleeksi.
Erkkilän otsikko oli lainattu Janne Sundlingin Resuméssa olleesta kirjoituksesta, jossa Sundling julistaa samaisten blogien kuolemaa, koska moni A-bloggeri on joutunut lopettamaan bloginsa ajankäytön takia. Esimerkkinä jutussa on käytetty Expressenin toimittajaa Per Svenssonia, jonka blogi ei suinkaan loppunut innostuksen puutteeseen tai aikapulaan, vaan puhtaaseen kateuteen. Svensson suuttui kuullessaa samaisen lehden toimittajan Linda Skuggen saavan palkkaa, kun Svensson ei mitään korvausta saanut.
Technoratin mukaan maailmassa on tällä hetkellä 19,6 miljoona blogia. Tuskin Erkkilä on kaikissa blogeissa käynyt ja vielä epätodennäköisemmin tulee koskaan käymään, koska blogien määrä kasvaa jatkuvasti. Selvää on sekin, että tuohon määrään blogeja mahtuu paskoja ja vielä paskempia blogeja, aivan kuin on hyviä lehtiä ja paskoja lehtiä. Toisia kannattaa lukea ja toisia välttää.
Uutinen on uutinen, tuli se sitten Reutersilta tai STT:ltä. Sen sijaan useimmilla blogeilla uutinen saa näkökulman, jota mikään uutistoimisto voi välittää. Uutiset välitetään hyvän journalismin tapaan (tai ainakin pitäisi) riippumattomina, värittelyä säästellen. Jopa New York Times on useaan otteeseen siteerannut A-Bloggereita, vaikka heidän kirjoituksillaan ei mitään uutisarvoa tai ylipäätänsä arvoa Erkkilän mielestä olekaan. On helppoa heittää lokaa Riitan Reseptiblogille ja julistaa kaikki samaksi paskaksi. Erkkilällä on siis paha tapa yleistää. Yhtä helppoa olisi sanoa, että koska Erkkilän aihe oli lainattu ja taustatyö heikosti tehty, Erkkilä on huono toimittaja, joka harrastaa mielipiteiden plagiointia. En sitä kuitenkaan tee.
Voisin lopettaa tähän, koska Erkkilän pääkirjoituksen tarkoitus oli provosoida. Aivan samoin tekevät lapset, joiden kanssa ei leikitä. Jos muut leikkivät hiekkalaatikossa ja itse olet pissanut housuun ja seisot keinujen vieressä yksin, on hiekkalaatikko ihan tyhmä paikka.
Mutta jatkan...
Hyvä esimerkki blogien voimasta ja vahvuudesta oli uusi tekijänoikeuslaki. Blogien kansallaisjournalistit ampuivat sarjatulena mielipiteitä, niin että Eduskunnan ikkunat helisivät.
Ja jos yksi lopettaa bloginsa, niin sitten lopettaa. On moni viinan juonninkin lopettanut ja silti Suomessa ollaan vielä huolissa kansan alkoholisoitumisesta.
Blogit ovat vasta tekemässä tuloaan. Ennuste kertoo, että vuonna 2009 kaikilla maailman ihmisillä on blogi. Itseasiassa toisilla on niitä jopa enemmän kuin yksi.
Yhä useammalla politikolla on blogi ja yhä useampi politikko seuraa blogeja. Blogi on jatkuva ovensuukysely. Itse seuraan esim. Jyrki J. Kasvin blogia. Olen huomannut, että olemme samaa mieltä Jyrkin kanssa monista asioista ja että Jyrkillä on hyvä asenne. Seuraavien vaalien alla, en enää hätäillen yritä löytää ehdokastani vaalikoneesta, olen löytänyt hänet jo blogista.
Yhä useammalla yritysjohtajalla on blogi ja yhä useampi yritysjohtaja seuraa blogeja. Voiko parempaa tapaa yritykselle olla läpinäkyvä, rehellinen ja autenttinen, jossa yritys puhuu oikean persoonan suulla Voiko olla parempaa kosketuspintaa sidosryhmiin?
Yhä useammalla asiantuntijalla (tiedemiehet, businessgurut, etc.) on blogi ja yhä useampi asiantuntija seuraa blogeja. Asiantuntija-aloilla tiedetään, ettei tietoa ei voi pitää itsellään, se pitää jakaa. Tiedon vaihtaminen ja jakaminen on elinehto, onko parempaa verkostoa aivovaihdolle kuin blogi, joka toimii paitsi reaaliajassa? Onko parempaa välinettä oman verkostonsa laajentamiselle kuin blogi?
Yhä useampi tavallisella ihmisellä, jolla on jonkinlainen elämä, on blogi ja yhä useampi tavallinen ihmienen seuraa blogeja. Ne jotka luulevat että blogaajat ovat finninaamaisia, kyljyksellä hiuksensa kampaavia nörttejä, olet noin 10 vuotta jäljessä. Bloggerit ja podcastaajat ovat tavallisia ihmisiä ja yhä useampi on nainen ja ennenkaikkea elämä, jonka he haluavat jakaa. Sillä jotta voi pitää blogia, on oltava intohimo, josta kirjoittaa ja jotta voi olla intohimo täytyy elää.
Blogeissa rehelliset mielipiteet ovat vapaata riistaa, kaikkien näkyvillä, kaikkien käytettävissä, niin politikkojen, markkinoijien kuin naapureiden.
Ovatko blogit nyt niin pelottavia, että osa perinteisten medioiden edustajia kokee niiden uhkaavan omaa olemassa oloa? On niitä sellaisiakin perinteisten medioiden edustajia, jotka näkevät blogeissa mahdollisuuden laajentaa ja syventää brändiään ja jopa hankkia uusia ystäviä brändille. Onnea, Helsingin Sanomat valitsemallanne tiellänne, se on varmasti oikea!
Viimeisimmät kommentit