Thomas Hawk kirjoitti blogissaan mielekiintoisesta tapauksesta, joka on noussut Digg.comin ykkösjutuksi tänä vuonna. Digg-yhteisöllä onkin ollut tässä jutussa aika vahva rooli ja se on osoittanut sen ettei yhteisön jäsenille kannata vittuilla.
Juttu alkoi siitä, kun Thomas oli hankkimassa itselleen uutta kameraa New Yorkin nettikamerakaupoista. Hawk päätyi tilaamaan Canon EOS 5D-kameran PriceRitePhotosta. Kun tilaus oli tehty ja vahvistus oli saatu, Thomasille soitettiin ja kerrtottiin, että luottokortin varmistuksessa oli ollut jotain ongelmia(vaikka tilaus oli vahvistettu?!?) ja että Thomasin oli annettava luottokorttinsa suojakoodi uudestaan.
Sen jälkeen, tämä tyyppi rupesi tekemään lisämyyntiä ja tyrkyttämään lisämuistia ja "pidennettyä takuuta". Thomas ei kuitenkaan lähtenyt tähän ja myyjä vahvisti tilauksen suullisesti.
Sen jälkeen Thomas Hawk tarkisti tilauksensa, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Tilaus ei ollut edennyt mihinkään. Niinpä Hawk soitti itse yhtiöön ja sai useiden yritysten ja odotteluiden jälkeen Steve Phillips- nimisen miehen kiinni. Phillips kertoi, että kamera on loppunut varastosta. Hawk ei kuitenkaan antanut periksi ja vaati tietää miksi hänen tilauksensa on vahvistettu kaksi kertaa, jos kameroita ei ole varastossa ja miksei siitä kerrota nettisivuilla. Samaan aikaan kun Hawk puhui Phillipsin kanssa, nettisivut näyttivät, että kameran saatavuus oli hyvä.
Hawk kertoi tässä vaiheessa kirjoittavansa blogiinsa saamastaan huonosta palvelusta. Tästä Phillips hermostui, ja alkoi uhkailemaan Hawkia. Phillips ei suostunut peruuttamaan tilausta ja uhkaili 15% lisämaksulla, poliisilla, lakijutulla, sun muilla. Phillips väitti että Hawk yrittää kiristää tätä ja että Phillips kutsuu poliisit hakemaan tämän (?!?!). Lisäksi Phillips totesi, että Hawkin olisi pitänyt tietää ammattikuvaajana, että netistä tilaaminen ei ole kaikkein luotettavinta (?!).
Joka tapauksessa verkkoyhteisö osoitti voimansa ja tukensa. Sen lisäksi, että Hawkin blogissa on juttu on saanut paljon huomiota, kyseinen tapaus on kuten mainitisin, Diggin vuoden suosituin juttu. Jopa niin pitkälle on menty, että monet Digg-yhteisön jäsenet ovat raivostuneet ja alkaneet terrorisoida PriceRitePhotoa oilapuheluilla, meileilla, etc.
Lopputuloksena PriceRitePhoton toimitusjohtaja joutui pyytämään Hawkilta kirjallisesti anteeksi ja ilmoitti samalla, että Steve Phillips on saanut kenkää.
Kommentit